Kajaani runoilee linnan raunioilla

in #suomi6 years ago (edited)

IMG_20180712_113741.jpg

Kyse ei ole siitä että miksi tehdä sadan kilometrin ylimääräinen koukkaus jo entuudestaankin järjettömän pitkän reitin varrelta, vaan siitä että miksei? Emme ole koskaan aiemmin käyneet Kajaanissa ja siitä se ajatus sitten lähti. Paras syy ikinä.

Pienissä paikkakunnissa on se hyvä puoli että kerran kun siitä paikasta löytää keskustan, on kaikki ihan käden ulottuvilla. Kajaanista löytää mm. Pietari Brahen ja Urho Kekkosen patsaat, linnan rauniot ja runoviikon runot ihan muutaman askeleen päästä toisistaan. Niihin oli itseasiassa vaikea olla törmäämättä.

IMG_20180712_114752.jpg

Linnan tarinaa:
1600-luvulla rakennettu linna joutui venäläisten piirittämäksi. Tuolloin 50 miestä puolusti sitä jatkuvan tykkitulen alla viiden viikon ajan 4000 venäläistä vastaan. Tarvikkeiden loputtua miehet lopulta avasivat linnan portit koska heidät oli luvattu vapauttaa. Miehet vangittiin ja tapettiin, linna räjäytettiin.

Tuolloin siis 50 suomalaista (vaiko ruotsalaista) linnan kera vastasi 4000 venäläistä. Talvisodassa kuulemma yksi suomalainen vastasi kymmentä venäläistä. Jos piirretään suora viiva siitä faktasta että yksi suomalainen on vastannut 1600-luvulla 80 venäläistä ja noin 1940 vuonna kymmentä, on lukema nyt vuonna 2018 miinusmerkkinen.

Ja nyt kun on tuotu valitettavat faktat esille, kaikkein tärkeintä on löytää syyllinen.

Uutisissa mainittiin että leipä ei enää maistu yhtä hyvälle kuin ennen. Viljan jalostuksen vuoksi emme kuulemma syö enää niin maistuvaa leipää kuin isovanhempamme söivät. Veikkaan syyksi siis ruokavaliota. Jos söisimme nyt samaa mitä 1600-luvulla syötiin, aiemmin mainittu suhdeluku saataisi taas takaisin ennalleen. Tai noin 400 vuoden päästä, jos leivän muuttuminen maistuvaksi tapahtuu yhtä hitaasti kuin sen muuttuminen mauttomaksi.

IMG_20180712_113052.jpg

Toinen hyvä kandidaatti syylliseksi voisi olla runoilu. 1600-luku oli reformaation ajan loppuvuosia ja suomenkielisen kirjallisuuden alkuaikoja. Siitä voidaan vetää suora johtopäätös siihen että jos kansalle annetaan oman kielisiä tekstejä luettavaksi, sotimishalukkuus, sitkeys ja jääräpäisyys vähenee. Ja kun vielä vastapuolikin saataisi samalle aaltopituudelle, kaikki sodat kuolisivat sukupuuttoon.

Lukeminen omalla kielellä siis kannattaa aina.

Tämän mututuntumalla tehdyn tieteellisen hajatelman saatte pitää.
Ihan omana.
Tietona.

Terveisiä Lahteen.

IMG_20180712_112643.jpg

"Jos et usko rakkauteen etkä edes Jeesukseen
niin voit minun puolestani lähteä vaikka Lahteen"
Litku Klemetti

Sort:  

Hyvää settiä!

Kiitti. Se oli se terveisiä Lahteen mikä viimeisteli tän tekstin hyväksi. :D

Laitan tän vaan tähän:
80+(2018-1600)*(10-80)/(1940-1600)=-6,05882
Yksi venäläinen vastaa kuutta suomalaista vuonna 2018.

Huh.
Helpotti.

Tai siis ei helpota tuo miinusmerkkisyys, mutta laskukaava helpotti.

@petitzob and @velomasty downvoted this post. Those are accounts that only downvote other accounts. I've left a comment to @quarantine's post: https://steemit.com/downvote/@quarantine/down-votes-accounts-use-for-harrassment
If this continues with other accounts, I will report the abuse via @steemcleaners web form: http://steemcleaners.com/reports/new

#harassment #bullying or #abuse, no matter how small, will not be tolerated at all.
@neutralizer

petitzob.jpg

https://steemd.com/@velomasty

@sucemabite downvoted this post. It is an account that only downvotes other accounts. I've left a comment to @quarantine's post: https://steemit.com/downvote/@quarantine/down-votes-accounts-use-for-harrassment
@steemcleaners has been reported about this via web form: http://steemcleaners.com/reports/new

#harassment #bullying or #abuse, no matter how small, will not be tolerated at all.
@neutralizer

sucemabite.jpg

Come to Heal you up

Thank you. :) I upvoted your latest post as well as some posts before that. Good work!

@jilophu downvoted this post. It is an account that only downvotes other accounts. I've left a comment to @quarantine's post: https://steemit.com/downvote/@quarantine/down-votes-accounts-use-for-harrassment
@steemcleaners has been reported about this via web form: http://steemcleaners.com/reports/new

#harassment #bullying or #abuse, no matter how small, will not be tolerated at all.
More info: @neutralizer @guiltyparties

@treedain downvoted this post. It is an account that only downvotes other accounts. I've left a comment to @quarantine's post: https://steemit.com/downvote/@quarantine/down-votes-accounts-use-for-harrassment
@steemcleaners has been reported about this via web form: http://steemcleaners.com/reports/new

#harassment #bullying or #abuse, no matter how small, will not be tolerated at all.
More info: @neutralizer @guiltyparties

Coin Marketplace

STEEM 0.29
TRX 0.12
JST 0.032
BTC 63410.49
ETH 3058.61
USDT 1.00
SBD 3.99